Muusanpohdintaa

Istun Kakskerrassa katselemassa viileää kesäiltaa ja kaksi koiraa pyörii jaloissa. Kesäilta on näitä harvinaisia sopivanlämpimiä, mutta silti inhimillisen viileitä. Tuulee, mutta se ei osu juuri tähän tällä hetkellä. Koirat ovat lainassa. Tai siis koko talo on. Tai minä sillä.

Tulin koiranhoitajaksi Lounais-Suomeen ihan vain muutamaksi päiväksi. Aamulla satoi, joten asennoiduimme sisäpäivään, mutta sade lakkasikin jo puoliltapäivin. Koirat ovat makoilleet ulkona, kun itse istuin piharakennuksen työhuoneessa kirjoittamassa.

Koko kesän olen saaressa enemmän tai vähemmän vältellyt kirjoittamista. Tai en edes vältellyt, sillä olen kirjoittanut melko paljon. Tuntuu vain, että olisin voinut kirjoittaa paljon enemmänkin. Muusa on ollut äärimmäisen laiskalla tuulella eikä ole sättinyt lainkaan, kun en ole istahtanut koneen ääreen. Mutta välillä on ihan hyvä levähtää.

Vaikka keväällä tulin täysin siihen johtopäätökseen, että luovuus vain ruokkii luovuutta. Ei vain kirjoittamisen alalla vaan kun on päivän kirjoittanut, saa ihan uusia ideoita muillakin elämänaloilla. Oikeastaan kaipaakin niitä. Keväällä opiskelin kolmea kieltä (ihan vaan Duolingo-sovelluksella) ja aloin lukea eri historiakausista. Tuli tehtyä lenkkejä uusia polkuja pitkin ja puhuttua ihmisille, joihin en aiemmin olisi törmännyt.

Saaressa kesällä sentään jatkoin jokseensakin samaa rataa ja luin useamman tietokirjan.

Nyt on vähitellen aika alkaa herätellä muusaani kesänokosiltaan.  Luen juuri Julia Cameronin Tie luovuuteen -kirjaa, jossa muusan sijasta kirjoittaja käyttää sanaa “Jumala”. Ensinnäkin omituinen valinta, kun kirjoittaja sitten heti kiirehtii vakuuttamaan, ettei kyse ole mistään New Age -huuhaasta. Mutta pohdin tuota ja nykyisellään olen melko vakuuttunut, että ei se muusa ole se osa minusta, joka luo, vaan se pieni ääni sisälläni, joka vaatii, että istahdan koneen tai paperin ääneen ja näpyttelen tai piirrän tarpeeksi kirjaimia.

No, saa nähdä. Pitää lukea tuota vielä muutama sivu pidemmälle, mutta on mukava huomata, miten oma asenteeni luomiseen on muuttunut. Kyse ei ole ehtyvästä vaan itseään ruokkivasta luonnonvarasta.

Näin Instagrammissa tänään lauseen, joka totesi, että eikö kirjoittaminen ole aika mahtavaa, kun ihan tyhjästä luodaan jotakin. Hmm… No, kenties se nykyajan materialistisessa yhteiskunnassa jostakusta saattaa siltä tuntua. Mutta kirjoittaminen tulee aina jostakin. Se on kirjoittajan mielikuvitusta, tunteita, maailmankuvaa ja käsitystä kielestä. Ja mikä parasta, kirjoittaja luo oman mielikuvansa tekstiin, mutta ainoakaan lukija ei koe sitä samalla tavalla. Kirjoittaminen myös itsessään luo lukijan mielessä.

On myös hirveän nautinnollista pohtia näitä asioita. Kun pääsen takaisin kotiin, taidan lainata muutaman kirjan luomiseen liittyen.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s