Syyssiivous

Useamman viikon ajan olen yrittänyt saada kaikkea tätä sekamelskaa pään sisällä järjestettyä paikoilleen. Jos kaikella tällä edes on paikkaa pään sisällä.

Aivojen järjestelyssä ongelmallista on välillä tunnistaa, mitä tarvitsee ja mitä ei. Oliko tuo erittäin tärkeä litteä pahvilaatikko, jonka sisällä on keräilykappaleita vanhoista LP-levyistä vai onko se sittenkin toissapäiväisen pakastepitsan pahvikuoret?

Joistain asioista tunnistaa heti, mitä ne ovat ja miten tärkeitä, mutta toisia saattaa sentimentaalisista syistä säilyttää vaikka miten pitkään. Tai joskus vain ihan ällösyistä, eli kun löytää jääkaapista jotain pilaantunutta ja päättää, että seuraavan kerran, kun on viemässä roskia ulos, ottaa myös sen ällön jutun mukaan ja vie sen suoraan jäteastiaan. Mutta sitten sen unohtaa ja seuraavalla kerralla se on kahta ällömpi ja onkin juuri silloin vienyt roskat ulos.

Kirjoittaessa tulee välillä samanlaisia tilanteita. Vaikka miten pitkään tuijottaa jotain tiettyä lausetta tai kappaletta, ei siinä näe mitään vikaa, kunnes kuluu tarpeeksi aikaa ja huomaa että on joko käyttänyt täysin vääriä sanoja pään sisällä olevan merkityksen vastaisesti tai sitten että koko kohta on ihan turha. Ja ajattelee, että no seuraavalla kerralla kun käyn tekstiä läpi, mietin, miten muuttaisin tuota kohtaa. Ja sitten se jää.

Kirjoitan uutta versiota romaanikäsikirjoituksestani, jossa muutan sen rakennetta, lisään useaan väliin tekstiä, käyn läpi jokaisen lauseen ja kappaleen ja pohdin niiden tarpeellisuutta ja yhdinstän kaksi juonikuviota yhdeksi.

Mulla on niin väsy.

Lankakoppa

eli juoni.

Välillä olen ihan perillä siitä, mihin kaikki on menossa ja mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä tarvitsee seuraavaksi kirjoittaa.

Toisinaan taas eri hahmojen tarinat ovat valtava kopallinen lankoja, jotka on joskus kerinyt ja unohtanut ajelehtimaan keskenään ja kissakin on päässyt jossain vaiheessa polkemaan sekaan pesänsä.

Sitten sitä vain tuijottaa lankakoppaa ja yrittää kerätä rohkeutta alkaa selvittää niitä, jotta saisi kaikki lankakerät kerittyä takaisin kokoon, ilman että tarvitsee käyttää turhan paljon saksia.

 

Kirjoittajankarkkia

Haluan kirjoittaa joka päivä. Joka päivä jossain vaiheessa ajattelen, että haluan kirjoittaa. Mutta yleensä se tapahtuu hetkellä, jolloin en pysty tarttumaan kynään tai sitten tahdonvoimani on säädetty niin alhaiselle, että annan ajatuksen jatkaa matkaa ja itse jatkan, mitä merkityksetöntä sillä hetkellä olenkaan tekemässä.

Mutta joka ikinen ilta pakotan itseni kirjoittamaan. Se on välillä todella helppoa, välillä todella tuskallista. Ja joskus puuroiset aivot muuttuvat vuolaaksi virraksi. Asia, jonka kanssa on pähkäillyt päivä-, viikko- tai jopa vuosikausia, selkeytyy yhtäkkiä ja sitä katselee kirjoittamatonta kohtausta kuin lasin takaa, tai mitä parempa kuin olisi juuri paikalla sitä todistamassa. Niinkuin sitä kai onkin. Hmm..

Tänään päättelykykyni yllätti minut. Harmi vain, että se sattui kymmenen jälkeen illalla. Kirjoitin kaiken kyllä muistiin, mutta vähitellen täytyy suoria nukkumaan. Luin Tiede-lehdestä, miten tärkeää uni on ajattelulle. Huomiselle on luvattu sadetta, eli täydellinen kirjoituspäivä edessä.

Kävin tänään jopa kaupassa niin teehen on maitoa.

Listoista

Yritän saada elämääni jotenkin raidoilleen. Sitä varten lainasin muutaman kirjan kirjastosta ja välillä luen self-help kirjoja (onko sille jokin suomenkielinen sana?).

Elämäni tönäisi raidoiltaan se kaikkein odottamattomin, ja kenties tavallisin kaikista vastuksista: vastenmielinen työpaikka.

Parikymppinen minä varmaan kokisi täysin käsittämättömänä sen, että vakituinen, melko hyväpalkkainen (ei vastuuseen verrattuna), arvostettu työpaikka sai elämäni täysin raiteiltaan. Tai ehkä parikymppisellä minällä oli enemmän järkeä kuin kolmikymppisellä. Näin perästäpäin ajatellen, ajauduin töihin paikkaan, joka oli täysin arvojeni ja ajatusmaailmani vastainen. Pysyin työpaikassa yli puoli vuosikymmentä kenties siksi, että se oli helpompaa kuin lähteminen.

Ja niin se oli. Lopetin työt maaliskuussa ja tuntuu että edelleen olen täysin ulalla. Mutta nykyinen elämäntilanteeni ei aiheuta minulle migreenikohtauksia, ei paniikkikohtauksia eikä masennusta. Rahalliselta kannalta katsoen ratkaisu oli täysin järjetön. Elämäntasolliselta kannalta se oli paras vuosiin.

Viimepäivinä olen koonnut listoja asioista, joita haluan tehdä päivittäin. Kirjoittamisen lisäksi niihin sisältyy meditoimista, lukemista ja teenjuontia. Tänään katselin listaa ja muistelin elämään vuosi sitten. Näin yksinkertaisen tavoitelistan saavuttaminen päivittäin ei ollut mahdollista minulle viime vuonna. Eikä sitä edellisenä.

Niin vastahakoinen kuin muusani onkin päivittäin, on hän sentään lähettyvillä ja raahattavissa paikalle tarvittaessa. Edistystä.

Pimeänkirjoittaja

Otsikko on selkeästi määre, jonka voisin omaksua. Toki välillä kirjoitan valoisallakin ja hämäränkirjoittaja kuulostaa miellyttävän mystiseltä. Mutta saan vain jostain syystä parhaiten keskityttyä kirjoittamiseen, kun ulkosalla on pimeää.

Kirjoitan Novlr-sivustolla, jossa on sekä ilta- että yömoodi ja kaikkein miellyttävimmältä silmilleni tuntuu iltamoodi. Eikä vain siksi, että kellertävät kirjaimet mustalla taustalla tuovat elävästi mieleen Star Wars -leffojen alkusanat. Olen aina rakastanut käsin kirjoittamista ja oikeastaan totuin vasta vuosi sitten kunnolla kirjoittamaan luovaa tekstiä suoraan tietokoneelle.

Tai no, kun olin pieni, so. 13-16 -vuotias kirjoittajanalku, meillä oli kolmekasikutonen, jossa oli WP5.1 ohjelma ja sen sininen kuvaruutu vei minut jostain syystä aina syvälle mielikuvituksen uumeniin. Ehkä vielä jokin päivä kehtaan lukea niitäkin kirjoituksia. Viimeksi muuttaessa löysin kansion, jossa on tulostettuja tuotoksiani, enkä päässyt missään tarinassa ensimmäistä sivua pidemmälle ennen kuin korvani alkoivat yrittää vetäytyä silmieni eteen. Jonain päivänä. Varmaankin sama juttu kuin päiväkirjojen kanssa. Vaatii monta kymmentä vuotta ennen kuin pystyn palaamaan teini-iän päiväkirjojen pariin.

Tässä vaiheessa kirjoittaja tajuaa, että teini-iästä on jo parikymmentä vuotta… No sanotaan kolmekymmentä vuotta sitten! Mutta iltakirjoittamista en ole karistanut näinä vuosikymmeninä.

Vaikka kyllä sekin on hieman kausittainen asia. Keväällä nimittäin kirjoitin kovin aktiivisesti aamupäivisin, mutta toisaalta, yöllä ei missään vaiheessa tullut muutenkaan kunnolla pimeää. Välillä toivon, että yötä tosiaan säilytetäisiin pankin yösäilössä Pitkänkadun ja Vaasanpuistikon risteyksessä ja sen voisi käydä aina tarvittaessa hakemassa sieltä.

Alkusanat

Kirjoitan kirjaa ja sain idean tämän blogin nimelle ja sisällölle omasta twiitistäni. Pysyttelen tässä blogissa täysin kirjoittamisen ja sen tuskan ja riemujen parissa.

Satuin törmään blogikirjoitukseen, joka kertoi John Steinbecking päiväkirjasta ajalta, jolloin hän kirjoitti Vihan hedelmiään, ja vaikken samanlaista mestariteosta (jota en kylläkään ole koskaan lukenut) olekaan luomassa, kirjoitus rohkaisi minua jossain määrin.

Steinbeckin päiväkirjan katkelmiin on helppo samaistua, ainakin niihin, jotka koskevat luomisen tuskaa. Siis sitä, että välillä tehtävä tuntuu täysin mahdottomalta. Mutta tämä blogikirjoitus ja useat muut, joita olen viimeaikoina lueskellut, ovat saaneet minut vakuuttuneeksi, että rutiini on kirjoittamisen ystävä.

Olkoonkin, että tämänhetkinen kirjoitusrutiinini sisältää 15 minuutin alkumeditoinnin, twitter-selauksia viinilasillisen ääressä ja write-o-meter tablettisovelluksen. En usko, että Steinbeckin menetelmä oli ihan yhtä monimutkainen. Tai mistä sitä tietää.

Joka tapauksessa, olen kirjoittanut joka ilta viimeisten neljän päivän aikana ja myös tänään aamupäivällä hahmottelin uudestaan kirjani juonta. Se oli tuskallinen kokemus, joka vei mehut niin täysin, että minun täytyi maata puolituntia sängyllä ja katsoa useampi jakso Gilmoren tyttöjä vastapainoksi. Ja värittää loppuun mandala-värityskirjan viimeisin projekti. Onneksi osaan kirjoittaa paremmin kuin värittää.

Tämän illan kirjoitusurakka on takana, joten on aika sulkea kone, viedä viinilasi likoamaan, keittää pannullinen iltateetä ja lukea itselleni seuraava luku Mestaritontun seikkailuja.