Olen käyttänyt Novlr-sivustoa kirjoittamiseen lokakuusta 2015 saakka. Satuin törmäämään siihen, kun sivusto oli vielä beta-vaiheessa ja tekijät tarjosivat meille beta-testaajille mahdollisuuden ostaa halvalla elinikäisen tilauksen sivustoon. Parhaat £100, mitä koskaan olen käyttänyt. Etenkin kun sivusto on vähitellen kehittynyt.

Tänään vihdoinkin vuosien vetkuttelun jälkeen kävin läpi Novlrin tiedostoja ja siirsin niistä käyttämättömät arkistoon. Arkistoidut tiedostot ovat tallessa, mutta niihin ei voi tehdä merkintöjä ennen kuin ne siirtää takaisin aktiivisiin tiedostoihin. Mikä sopii minulle oikein mainiosti, koska tiedostoja on tällä hetkellä yhteensä yli 70. Alun perin sivustolla pystyi luomaan vain romaanitiedostoja, joten niiden kätköistä löytyy sekä päiväkirjamerkintöjä, metatekstiä että novelleja ja runoja ja tekstinpätkiä.

Lueskelin tekstejä selvittäessäni, mitä kummaa Novlrin piiloissa oikein olikaan, ja löysin ihan valtavan määrän tekstiä, jonka olen kirjoittanut ensimmäistä romaanikäsikirjoitustani varten, mutta joka ei koskaan päätynyt viimeisimpään versioon. En edes lukenut kaikkea mitä löysin, mutta silmäillessä hämmästyin miten juoni oli polveillut ihan outoihin suuntiin. Enkä muistanut niistä lainkaan useimpia.

Jännää, miten paljon työtä tuon tekstin takia oikeasti olenkaan tehnyt. Ja että se löysi lopulta sellaisen muodon, jossa tarina on yhtenäinen eivätkä nämä harhareitit näy siinä lainkaan.

Olen tänään käynyt käsikirjoitusta muutaman luvun läpi ja kirjoittanut toista tekstiä puhtaaksi, mutta en vielä ole saanut uutta sanaa kirjoitettua. Ehkä tosiaan tartun taas maaliskuun tarinahaasteeseen. Se voisi olla hauskaa. Minulla on talvilomaa maaliskuun ensimmäinen viikko, joten pääsisin kenties hyvään alkuun.

Tuntuu kuin lukisin näitä vanhoja tekstejä inspiraatiota etsien, vaikka tiedän, että pitäisi vain ryhtyä kirjoittamaan.

Huomenna. (?)

Ailahtelevainen muusa

Kenties tuo olisi parempi nimi tälle blogille nykyisin. Siitä kun viimeksi julkaisin kirjoituksen täällä, on jo monta vuotta, mutta muusa on pysynyt yhtä ailahtelevaisena.

Hyvä ystäväni antoi minulle syntymäpäivälahjaksi viime vuonna 40 osaan jaetun palapelin (lukumäärä on merkityksellinen, vastaa ikävuosia), jonka jokaisen osan mukana on kirjoitusaihe. Kasasin yhden osista toissapäivänä, mutta sitten yhtäkkiä tuli kiire bussiin. Mutta eilen kun menin kirjastoon kirjoittamaan, yritin saada tekstiä aikaiseksi aiheesta. Tuloksena oli tuulenpesiä. Tiedätkö kun joskus kirjoittaa, eikä ole aavistustakaan, minne tarina on menossa tai mistä se on tulossa, ja sitä vaan odottaa, että se kaikki selkenisi, mutta niin ei koskaan käy. Ideani oli hyvä, mutta se ei tuottanut koskaan hedelmää.

Kotimatkalla bussikuski ärjyi pikkupojille, jotka painelivat pysäytysnappia joka pysäkin jälkeen, jäämättä silti kyydistä. Sain siitä idean, joka suorastaan kirjoitti itsensä.

Jotkin päivät ovat vain tällaisia. Sain sentään vähän tekstiä aikaiseksi kirjastossa ja tein taustatyötä vähän aikaa.

Ehkä viimeaikoina en vain ole uskaltanut tarttua tekstiin kunnolla. Tietyt edistysaskeleet ovat asettaneet uusia paineita kirjoittamisen ylle. Niitä on hankala karistaa mielestä.

Kirjoitan nykyään ontuvan runon päivässä päiväkirjaan päivän merkinnän jälkeen. Se saa minut muistamaan, että kirjoittaminen on hauskaa. Se voi olla myös koskettavaa yllättävällä tavalla ja vapauttavaa. Yritän muistaa tunteen seuraavan kerran kun istuudun koneen ääreen liian totisena.